top of page
Search

Ärtyneen suolen yleisyys – kuinka moni Suomalainen kärsii?

Updated: Apr 13

Kuinka laajalle levinnyt ärtyneen suolen oireyhtymä on?



Näyttäisi siltä, että ärtynyttä suolta esiintyy noin 11 %:lla maailman väestöstä (1), mutta samalla ero on huima maiden välillä. Ranskassa arvioidaan ärtyneen suolen olevan 1,123–4,724 %:lla väestöstä, kun Nigeriassa arvioidaan luvun olevan jotakuinkin 32 %:lla. Ärtyvän suolen oireyhtymää esiintyy enemmän naisilla, kuin miehillä, mutta syytä tälle ei vielä tiedetä. (2) Suomessa jopa noin 16,5 %:lla saattaa olla ärtynyt suoli – käytännössä tämä tarkoittaa, että mahdollisesti jopa noin 900 000 suomalaista kärsii IBS:ästä. Yleinen arvio kuitenkin pyörii noin 5-15% välillä. Arvio heittelehtii, sillä osa arvioista on tehty käyttäen vanhempia kriteereitä. Tiedetään myös, että suuri osa lievästä IBS:ästä kärsivistä ei luultavammin koskaan käy lääkärillä tai saa diagnoosia. Diagnostiseksi ongelmaksi muodostuu se, että usein ärtyvän suolen oireyhtymä saattaa olla jotain muuta kuin “vain ärtynyt suoli”. Esimerkiksi Keliakia voi aiheuttaa samanlaisia oireita ja jos tätä ei testata, voi diagnoosiksi tulla ärtynyt suoli. Suomessa onneksi Keliakia testataan hyvinkin nopeasti. On myös olemassa joitakin fyysisiä ongelmia, jotka voivat aiheuttaa ärtyvän suolen oireyhtymän oireita ja siten sen diagnoosin saamisen. Esimerkiksi lantionpohjan häiriöt voivat aiheuttaa näitä ja ne tuleekin kartoittaa hyvin vaikkapa Neurokineettisella terapialla. Vatsavaivojen diagnisointia vaikeuttaa myös se, että, järkevää testausmetodia ei ole olemassa, sillä syitä oirekuvastoon on niin useita. Vaikka vuonna 2016 tuli uusi Rome IV Criteria, jonka avulla diagnoosia pyritään parantamaan, tilanne on edelleen melko lailla vaikea. Rome IV Criteriasta voit lukea lisää täältä.


Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että koska ärtynyt suoli on yleisdiagnostinen termi, ei ole kaikille sopivaa hoitoa, vaan sinun on saatava selville, mistä sinun ärtyneen suolen oirekuvastosi johtuu ja hoitaa kyseiset ongelmat pois niin hyvin kuin mahdollista.

Koska useat ongelmat voivat johtaa eri oireisiin, joiden vuoksi tulee sitten taas toisia oireita, tämä työ voi olla hyvinkin vaativaa. Oikein tehtynä, tämä on kuitenkin vallan palkitsevaa ja voi parhaimmillaan tuottaa hyvinkin merkittävän elämänlaadun kohentumisen.


Lue myös:

Ärtyneen suolen oireet ja rajoittavuus Terminologia Aiheuttajat ja triggerit Ärtyneen suolen hoito – mitä tulee ottaa huomioon?


Lähteet:

(1) http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3921083/

(2) http://www.jnmjournal.org/journal/view.html?uid=1423&vmd=Full&

61 views0 comments
bottom of page